
Monista suosikkielokuvista on tehty myös pelejä erilaisille konsoleille. Monet elokuviin pohjautuvat pelit ovat saavuttaneet todella suuren suosion pelaajien keskuudessa, sillä monien kyseisten pelien suunnittelussa on ollut mukana alan huippuosaajia. Vaikka hyvin moni elokuvaan pohjautuva peli on ollut todella surkea, silti mukaan mahtuu muutamia helmiä.
Marvel
MCU on saavuttanut valtavan suosion, mistä kertoo se, että Avengers: Endgame on yksi maailman parhaimman tuloksen tehneitä elokuvia. Marvelin elokuvien pohjalta on tehty useita videopelejä, mutta ne ovat saavuttaneet suuren yleisön suosion vasta viime vuosien aikana. Ensimmäinen Marveliin pohjautuva videopeli oli vuonna 1982 Atari 2600:lle Parker Brothersin julkaisema Spider-Man. Atari 2600:lle on julkaistu muitakin ikonisia elokuviin pohjautuvia pelejä, kuten E.T., jota pidetään yhtenä huonoimmista videopeleistä kautta aikojen.
Viime vuosien aikana julkaistut Marvel-pelit ovat saaneet valtavan suosion etenkin Playstation pelaajien keskuudessa, sillä Sony on julkaissut yksinoikeudella kaksi Spider-Man peliä Playstationille. Vuonna 2018 julkaistu Spider-Man ja sen jatko-osa Spider-Man: Miles Morales ovat oikein hyvin toteutettuja pelejä, joissa pääsee seikkailemaan avoimeen New Yorkiin, joten tekemistä tässä isossa maailmassa riittää. Molemmista Spider-Man peleistä pääsee nauttimaan PS4 ja PS5 konsoleilla, sillä Sony julkaisi ensimmäisestä Spider-man pelistä remasteroidun version Playstation 5:lle. Marvel on julkaissut myös Marvel’s Avengers videopelin vuonna 2020, joka on saatavilla niin Playstationille, Xboxille kuin myös Windowsille.
James Bond
Legendaarisiin James Bond -elokuviin pohjautuvia videopelejä on useita ja ensimmäiset niistä on julkaistu jo ZX Spectrumille. James Bond -elokuvasarja on yksi maailman tunnetuimmista ja suosituimmista, joten ei mikään ihme, että niiden pohjalta luodut videopelit kiinnostavat ihmisiä paljon. Parhaimmat näistä videopeleistä ovat Golden Eye 64, joka on julkaistu Nintendo 64:lle ja Activisionin COD tyyppinen Quantum of Solace. Molemmat näistä peleistä on ensimmäisen persoonan ammuntapelejä, joten toiminta ja räiskiminen niissä on taattua.

Lego-pelit
Lego-pelit ovat tunnettuja siitä, että ne pohjautuvat johonkin todella suosittuun elokuvasarjaan. Lego-pelit sopivat kaikille iästä riippumatta, joten ne tarjoavat varmasti hauskan pelikokemuksen aivan jokaiselle. Suosituimpia lego-pelejä ovat esimerkiksi Harry Potter, Star Wars ja Batman elokuviin perustuvat pelit. Lego pelit ovat saavuttaneet ikonisen asemansa konsolipelaajien keskuudessa, sillä niitä on julkaistu tasaiseen tahtiin ja niiden laatu on ollut todella varteenotettavaa verrattuna jopa kunkin hetken suosituimpiin peleihin. Lego-peleissä pääsee seikkailemaan elokuvista tutuilla suosikkihahmoilla, joten useimmilla pelaajilla on jotain tarttumapintaa peliin jo entuudestaan. Lego-pelien tarinat ovat yleensä todella hyvin toteutettuja, joten myös laadukkaasta tarinankerronnasta nauttivat pelaajat saavat rahoillensa vastinetta.

Kasinopelit
Monet nettikasinot sisältävät pelejä, jotka pohjautuvat eri elokuviin. Suosituimpia elokuviin perustuvia kasinopelejä on esimerkiksi Ted, The Dark Knight, Terminator 2 ja Planet of the Apes. Lähes kaikki parhaat nettikasinot tarjoavat kyseiset pelit sivustoillaan, joten pelaamaan pääsee helposti. Elokuviin pohjautuvien kasinopelien laatu on todella vakuuttavaa, sillä ne ovat useimmiten suurimpien pelintekijöiden tuottamia.
Yhteenveto
Monet suosikkielokuvat ovat saaneet myös omat videopelit, joten pelaaminen suosittujen elokuvahahmojen parissa on mahdollista. Elokuviin pohjautuvat videopelit ovat ottaneet tuulta alleen vasta viime vuosien aikana, vaikka ensimmäisiä elokuviin pohjautuvia videopelejä on luotu jo Atari 2600:lle. Myös nettikasinot ovat luoneet monia mahtavia elokuviin perustuvia slotteja, jotka löytyvät parhailta nettikasinoilta. Parhaat netticasino-listaukset löytyvät helposti, joten näiden pelien löytäminen on helppoa. Oli kyseessä sitten Harry Potter, James Bond, hämähäkkimies tai Batman, pääsee näitä hahmoja ohjailemaan mukavien pelihetkien parissa monella eri konsolilla ja laitteella.
Parhaat elokuviin pohjautuvat pelit,