Mario Lemieux Hockey on Segan 1991 julkaisema jääkiekkopeli, joka julkaistiin Sega Genesis konsolille. Peli ei sisällä NHL tai NHLPA lisenssejä, joten pelissä ei ole aitoja virallisia joukkueita tai pelaajia. Peli sisältää vain yhden aidon pelaajan joka jo pelin nimestä voidaan arvata olevan tietenkin Mario Lemieux. Pelaaja voi valita päävalikosta erikseen harjoittelun, turnauksen, rangaistuslaukaukset tai tappelun.
[ Lue koko peliarvostelu ]
Nämä pelit tempaisevat hetkessä 50-luvun tunnelmiin rockabillyn hengessä
50-lukuun liittyy monenlaisia mielleyhtymiä. Monet yhdistävät sen kuitenkin aikaan, jolloin perinteiset arvot olivat vielä kiinteä osa yhteiskuntaa ennen 60-luvun mukanaan tuomia uusia tuulia ja ajattelutapoja. Lisäksi 50-luku tuo monelle mieleen omaleimaisen pukeutumistyylin, johon kuuluivat naisilla korkokengät, muhkeat kellohelmat ja voimakkaanpunaiset huulet. Miehillä yhdistelmäpuvut ja huopahatut olivat kova sana, mutta vähitellen Marlon Brandon kaltaiset nuoret kapinalliset nostivat
[ Lue koko peliarvostelu ]
Indy Heat
Danny Sullivan’s Indy Heat on Leland Corporationin tuottama autopeli, mikä pohjautuu IndyCar kisoihin. Pelissä on ollut mukana suunnittelemassa Danny Sullivan, sekä pelin radat ja ominaisuudet on otettu 1990 luvun CART sarjasta. Indy Heat sisältää myös neljän pelaajan samanaikaisen kisan radalla samaan tapaan kuin Super Off Road pelissä. Pelaajat ansaitsevat rahaa pohjautuen heidän sijoituksellaan maalissa. Rahat
[ Lue koko peliarvostelu ]
Sanxion
Sanxion on suomalainen tietokonepeli, joka julkaistiin vuonna 1986 Commodore 64:lle. Peli on vaakasuoraan vierivä ammuntapeli, jossa pelaaja ohjaa avaruusalusta ja yrittää tuhota vihollisia ja esteitä. Sanxion pelin juoni Sanxion on peli, jossa pelaaja ohjaa avaruusalusta, joka on osa Sanxion-projektia. Sanxion-projekti on salainen sotilaallinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda uudenlainen ase, joka pystyy tuhoamaan vihollisen tukikohdat
[ Lue koko peliarvostelu ]
F-19 Stealth Fighter
F-19 Stealth Fighter on MPS Labs-yhtiön kehittämä ja MicroProse Software:n 1988 julkaisema lentokonesimulaatio MS-DOS-, Amiga 500- ja Atari ST-laitteistoille. Kyseessä on Project Stealth Fighter pelin uudelleenkäännös 16-bittisenä. Pelissä pelaaja istahtaa kylmän sodan aikana kuvitteellisen Yhdysvaltojen hävittäjälentokoneeseen osallistuen erilaisiin tehtäviin. Tehtävät sijoittuvat neljään eri maanosaan: Gaddafin Libyaan, Persianlahden sotaan, pohjoiseen Norjan Nordkappiin, sekä Keski-Eurooppaan. Pelissä pelaajalla on
[ Lue koko peliarvostelu ]
The Little Mermaid
The Little Mermaid on Capcomin 1991 tekemä tasohyppelypeli Nintendo Entertainment System konsolille, joka pohjautuu Disneyn piirroshahmoon Pieni merenneito. Kyseessä on Pelistä tehtiin myöhemmin käännökset myös Game Boy Advance käsikonsolille, sekä oma versionsa Ariel: The Little Mermaid Genesis / Game Gear / Sega Master System, Playstation ja Nintendo DS konsoleille. Pieni merenneito myötäilee juonensa puolesta osittain
[ Lue koko peliarvostelu ]
Driver
Driver, on Reflections Interactiven (Tunnetaan nykyään nimellä Ubisoft Reflections) vuonna 1999 julkaisema roolipelin tapainen ajopeli. Peli on tähän mennessä julkaistu alustoille PlayStation, Game Boy Color, Windows, Macintosh, PlayStation Network ja iOS John Tanner on NYPD:lle töitä tekevä peitetehtävä agentti. Hänellä on voittamattomat ajotaidot (John on ennen ollut kilpa-auton ajaja). Hänen tehtävänään on hommata rikosjärjestojen pomojen
[ Lue koko peliarvostelu ]
Lost Dutchman Mine
Lost Dutchman Mine on seikkailupeli joka perustuu 1860-luvun kultakuumeen ajan villinlännen amerikkaan. Pelaaja asettuu vanhan kullankaivajan asemaan, joka lähtee kultaryntäyksen mukana metsästään kadonneen hollantilaisen aarretta, joista liikkuu alueella huhuja. Pelissä ostetaan varusteet, joilla lähdetään aluksi huuhtoon joesta kultaa. Kullanhuuhdonta joesta ei leiville lyö, joten kultaa on etsiittävä muualta. Kun rahaa on saatu tarpeeksi kokoon kullalla
[ Lue koko peliarvostelu ]
Lazy Jones (commodore 64)
Lazy Jones on David Whittakerin tekemä arcade/toiminta peli jonka Terminal Software julkaisi vuonna 1984. Peli julkaistiin alustoille: Commodore 64, Zx Spectrum, Msx sekä Tatung Einstein. Lazy Jones on yksi niistä helmistä, joka aikanaan löytyi melkein joka pojan kokoelmista c-kasetilla turbopelinä tai lerpulta niillä joilla lerppuasema löytyi. Omalla kohdalla tämä lienee 20:n ensimmäisen pelin joukossa joihin
[ Lue koko peliarvostelu ]
Final Fight
Final Fight on Capcomin 1989 tekemä tappelupeli, joka julkaistiin alkujaan kolikkopelinä josta se käännettiin Amiga, Amstrad CPC, Atari ST, Commodore 64, PlayStation 2, Sega Mega-CD, ZX Spectrum, Super Nintendo, Sharp X68000, Xbox, XBLA, Game Boy Advance ja PlayStation alustoille. Final Fight sijoittuu kuvittelliseen Yhdysvaltalaiseen kaupunkiin Metro Cityyn, jossa entinen showpainija Mike Haggar toimii kaupungin pormestarina
[ Lue koko peliarvostelu ]
Destruction Derby
Destruction Derby on Reflectionsin tekemä ja Psygnosiksen 1995 julkaisema autopeli missä ajetaan radalla romurallia. Peli julkaistiin alustoille Playstation, Sega Saturn ja PC:n MS-DOS. Peli oli yksi Playstation-konsolin ensimmäisiä suuria hittipelejä, jonka myötä pelistä kehitettiin 1996 jatko-osa Destruction Derby 2. Peli pohjautuu aitoon romurallisarjaan jota ajetaan Amerikassa. Toisin kuin tavallisissa autopeleissä Destruction Derbyssä ei ole tarvoitteena
[ Lue koko peliarvostelu ]
Mario Lemieux Hockey
Sega
M.U.L.E.
Moninpeli: Moninpeli samalla ruudulla
C-64 NES Atari MSX
Kuvakulma: Ylhäältä
M.U.L.E. on Ozark Softscapen tekemä ja Elektronic Artsin 1983 julkaisema neljän pelaajan strategiapeli, joka pohjautuu vieralla planeetalla tapahtuvaan kaupankäyntiin. Peli julkaistiin alustoille Atari 400/800, Commodore 64, IBM PCjr, MSX-2, NES, PC-8801 MKII ja Sharp X1. Pelissä on aina neljä pelaajaa, joista kaikki tai osa voi olla tietokoneen ohjaamia. Jokainen peli kestää on 1-2 tuntia. Pelaaja
[ Lue koko peliarvostelu ]
The Curse of Monkey Island
Windows
The Curse of Monkey Island on LucasArtsin 1997 tekemä ja julkaisema point & click tyylinen seikkailupeli. Kyseessä on suositun Monkey Island -pelisarjan kolmas osa, joka on jatkoa aikaisemmille osille The Secret of Monkey Island sekä Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge. Pelissä sankarimme Guybrush Threepwood pyrkii murtamaan rakkaansa Elaine Marleyn kirouksen. Kuten pelin aikaisemmissa osissa Guibrushilla
[ Lue koko peliarvostelu ]
R-Type
C-64 Amiga MS-DOS Sega Atari Spectrum Amstrad MSX Game Boy
Kuvakulma: Sivusta
R-Type on Iremin 1987 tekemä sivulta kuvattu lentely- ja ammuntapeli, joka julkaistiin useille eri alustoille, kuten Arcade, Amiga, Amstrad CPC, Atari ST, Commodore 64, Game Boy, MSX, PC Engine, Sega Master System, Sinclair ZX Spectrum, NEC PC-88VA, PlayStation, Mobile phone (Java ME), Virtual Console, Xbox 360 (XBLA). Peli sijoittuu tulevaisuuteen 2100-luvulle missä pelaaja ohjaa avaruushävittäjää
[ Lue koko peliarvostelu ]
Metroid
NES
Kuvakulma: Sivusta
Metroid on Intelligent Systems:in 1986 tekemä tasohyppelypeli, joka julkaistiin alkujaan Famicon Disk Systemille ja myöhemmin 1987 Nintendo Entertainment Systemille. Metroidista on tehty myös useita jatko-osia jotka ovat olleet hyvinkin menestyneitä. Pelin juonessa avaruuspiraatit ovat vallanneet Zebesin planeetan, jossa he aikovat valmistaa bioaseita metroid-olennoista taistelussa galaktista sivilisaatiota vastaan. Galaktisen federaation epäonnistuessaan avaruuspiraatteja vastaan tehtävä annetaan kokeneelle
[ Lue koko peliarvostelu ]
Wayne Gretzky Hockey
Amiga NES Atari
Kuvakulma: Ylhäältä
Wayne Gretzky Hockey on Bethesda Softworks:in 1988 tekemä jääkiekkopeli, joka julkaistiin Amigalle Nintendo Entertainment System:ille ja Atari ST:lle. Wayne Gretzky Hockey poikkesi muista sen ajan jääkiekkopeleistä varsinkin erikoisella ohjaustyylillä, missä esim. Amigan ja Atarin versioissa pelaajaa ohjataan täysin hiirellä. Peli ei ole pelkästään arcadetyylinen jääkiekkopeli, missä kiekkoa lämätään verkkoihin, vaan pelissä on mahdollisuus myös valmentaa
[ Lue koko peliarvostelu ]
Populous II: Trials of the Olympian Gods
Amiga MS-DOS Atari
Kuvakulma: Isometrinen
Populous II: Trials of the Olympian Gods on Bullfrog Productionsin 1991 tekemä strategiapeli Amigalle, Atari ST:lle ja PC:n MS-DOS:ille. Jatko-osa on pitkälti samankaltainen ensimmäisen osan kanssa, painottuen kuitenkin enemmän Kreikan mytologiaan. Pelissä pelaaja asettuu Kreikkalainen puolijumalan, Zeuksen lapsen rooliin, ohjaten omaa kansaansa voitokkaaseen taistoon vääräuskoisia vihollisia vastaan. Pelissä on vastakkain aina kaksi jumalaa, joista kumpikin
[ Lue koko peliarvostelu ]
Safari Guns
Amiga MS-DOS Atari
Kuvakulma: Sivusta
Safari Guns on New-Deal Productionsin tekemä ja Infogramesin 1989 julkaisema valokuvauspeli, jossa pelaaja lähtee Afrikkaan safarille ottamaan valokuvia villieläimistä. Tehtävänä on matkustaa halki Afrikan Victoriajärvelle ottaen matkan varrella valokuvia villieläimistä ja tuoden samalla yleisölle ilmi Afrikan savannin eläinten riisto salametsästäjien toimesta. Pelissä pelaaja istuu Jeepin kyydissä, joka ajaa tasaista kyytiä savannin poikki. Maisemien vaihtuessa vastaan ilmestyy
[ Lue koko peliarvostelu ]
X-COM: Terror from the Deep
MS-DOS PlayStation
Kuvakulma: Isometrinen
X-COM: Terror from the Deep on MicroProsen in 1995 tekemä strategiapeli PC:n MS-DOS:ille. Pelistä on tehty käännökset myös PlayStationille ja 3DO:lle 1996. Peli on jatko-osa UFO: Enemy Unknown (X-COM: UFO Defense) pelille. Terror from the Deep asettuu ensimmäisen muukalaisia vastaan voitetun sodan jälkeiseen vuoteen 2024. Muukalaiset alkavat ilmestymään tällä kertaa merestä maalle. Tutkimuksissa paljastuu, että muukalaiset
[ Lue koko peliarvostelu ]
Tom Clancy’s Rainbow Six
Moninpeli: Verkkopeli lähiverkon kautta
Windows PlayStation Mac OS Game Boy
Kuvakulma: Silmistä
Tom Clancy’s Rainbow Six on Red Storm Entertainmentin 1998 tekemä taktinen ampumapeli. Peli julkaistiin alkujaan PC:n Windows järjestelmille ja käännettiin myöhemmin alustoille Mac OS, Nintendo 64, PlayStation, Dreamcast ja Game Boy Color. Rainbow Six on uusi kansainvälinen terrorisminvastainen yksikkö, joka on koottu parhaista NATO-joukkojen eliittisotilaista. Rainbow Six painottuu enemmän hiiviskelyyn ja taktiikkaan, kuin tulivoimaan. Pelistä on
[ Lue koko peliarvostelu ]
Gun.Smoke
NES
Kuvakulma: Ylhäältä
Gun.Smoke on Capcomin 1985 tekemä ylhäältä kuvattu Villin lännen ampumapeli, joka julkaistiin Nintendo Entertainment System:ille ja arcade kolikkopelinä. Pelissä pelaaja astuu palkkionmetsästäjä Billy Bobin bootseihin, jonka tehtävänä on ottaa kiinni lainsuojattomia. Gun.Smoke on melko samankaltainen peli, kuin Capcomin Commando puettuna Cowboy-vaatteisiin ja stetsoniin. Peli on kuvattu ylhäältä ja kamera seuraa ylöspäin etenevää hahmoa. Pelaaja pystyy
[ Lue koko peliarvostelu ]
Tekken
Moninpeli: Moninpeli samalla ruudulla
PlayStation
Kuvakulma: Sivusta
Tekken on Namcon tekemä ja julkaisema tappelupeli, joka julkaistiin alkujaan 1994 Arcade-kolikkopelinä ja myöhemmin 1995 PlayStation konsolille. Se oli yksi aikansa ensimmäisistä 3D-tekniikalla toteutetuista tappelupeleistä. Tekkenissä on yksin- ja kaksinpelimahdollisuus, jossa yksinpelissä on tavoitteena voittaa Heihachi Mishiman järjestämä Iron Fist -turnaus. Turnaus koostuu yhdeksästä ottelusta. Riippuen millä hahmolla turnauksen voittaa, saa pelaaja käyttöönsä uusia hahmoja
[ Lue koko peliarvostelu ]